Nyt on sitten ruotoa väännetty ja runnottu – kiitos vaan Päivi. Mutta rehellisesti sanottuna – ei se kivalta tuntunut. Suurin osa väännöistä ja venytyksistä tuntui siltä, että paikat murtuisivat ja irtoisivat. Älkää ymmärtäkö väärin. Se sattui toki paikoin, mutta ei tietenkään mitenkään ylipääsemättömästi. Liikkeitä ei siis tehty ns. yli rajojen. Tämä sivuhuomautuksena vain siksi, ettei joku kuvittele, että käsittelyn teki puoskari ja aiheutettiin kivun myötä enemmän haittaa kuin hyötyä. Enemmänkin maininnat tuskasta ja hammastenkiristelystä kuuluvat akselille miehet ja miesten nautinto kivusta. Kuten kotona todettiin – pidä suusi kiinni iso mies, äläkä vingu turhasta. En vingukaan, burana on keksitty
Lyhyesti sen mitä ymmärsin. Oikeammin, sen mitä sain kuunneltua, ei ymmärryksessä ole mitään vikaa. En vain ollut sen käsittelyn jälkeen täysin vastaanottavassa tilassa. Lonkkaan sattui, lantioon sattui, hengittäminen ei ollut helppoa ja käsistä oli tunto pois. Täytyisi varmaan soittaa ja kysyä että mistä oikeastaan juteltiinkaan.
Kipuilevat pintalihakset selän alueella ja muualla ovat pelkkää oiretta, ja syy löytyy syvempien lihasten krampeista ja jumeista. Lantio ei liiku. Jätkä on jäykkä kuin rautakanki joka suuntaan. Mutta varsinainen ongelma on koko oikea puoli. Se on nimittäin huomattavasti vasenta vahvempi, samalla kun vasen on alikehittynyt – siinä sitä, mutkaa.
Tämä selittää parikin asiaa. Ensimmäinen on se mitä olin jo aikoja sitten ristiselkää painellessa ihmetellyt – pitkät selkälihakset selkärangan molemmilla puolin ovat epäsymmetriset. Niin paljon, että sen tuntee käsillä. Tuntuu siltä, kuin oikean puolen lihas olisi kuin turvonnut, koholla koko ajan, samalla kun vasen on litteä. Nyt hiukan hävettää. Olen kuitenkin vääntänyt riittävästi koiria ja ihmetellyt niitä, enkä tunnista epäsymmetrisyyttä itsessäni. Suutarin lapset ja suutari itsekin, tai jotain.
Toinen on ongelmani satulassa. Kallistumiset ja varsinkin se taannoinen hirveä riitä laukannostojen mahdottomuudesta.
Oikea puoli on vahvempi, ja jatkuvassa jännitystilassa. Vasen ei tee mitään ja on heikko. Oikeassa kaarrossa, joka on se missä on nyt suunnattomasti ongelmia, vasen – eli se ulkopuoli – ei jaksa tukea, jolloin alan kompensoida tuettomuutta ulkoa kallistumalla sisäänpäin ja siitä sitten mennään yli tasapainopisteen niin että heilahtaa.
Sama juttu vaikeuksissa nostaa vasen laukka. Koska vasen puoli on niin heikko, niin en vain saa annettua laukkapohkeita. Samalla vahvemman oikean puolen takia paino pysyy kuitenkin oikealla istuinluulle, jolloin hevonen saa täysin ristiriitaiset avut. Kun tuohon ynnätään lantion liikkumattomuus – em. syistä ja nipusta muista johtuvaa – niin kallistuminen eteen pakottaa hevosen kiihdyttämään, joka näkyy heti nopeampana ravina ja pienenä pujotteluna, joka heiluttaa kuskia entisestään, eikä hevonen nouse laukkaan eikä mene metriäkään suoraan. Kun tuossa vaiheessa myös kädet nousevat ylös, ja kallistuvan puolen käsi samalla nyppää sivulle ohjista, niin saadaan kaupan päälle äkkikääntyminen suuntaan tai toiseen.
Alan pitämään pienenä ihmeenä sitä, että en ole vielä kertaakaan pudonnut.
Selän epätasapaino on myös yksi tekijä, jonka takia lantio on niin jäykkä ja jumissa. Tee siinä sitten harjoitusravia.
Nyt pitäisi sitten tehdä niitä venytyksiä ja muita harjoitteita. Sitä kutsutaan sitoutumiseksi hoitoon. Motivaatiokysymys siis. Pakko motivoitua, koska nyt alan maksamaan sitä velkaa, jota vuosien laiskuus ja tietokoneen edessä ässän mallisen istuminen on aiheuttanut.
Oman kroppani lisäksi olen oppinut jotain muutakin. Vaikka ratsastaminen helpottaa hivenen sitä maailmalla niin yleistä määrittelemätöntä selkäkipua, ja jopa hivenen parantaa ryhtiä, niin ei se paikkoja avaa – ainakaan kerran viikossa ratsastaminen. Muuten, ryhtini parani eniten sen parin kuukauden aikana, kun kävin kaksi kertaa viikossa selässä. Mutta ratsastaminen tuo pinnalle hyvinkin selvästi ne ongelmat, joita vartalossa on ja jotka on ollut niin helppo ohittaa tavallisessa elämässä; pään kääntäminen on täysin yliarvostettua, koska voi kääntää koko miestä.
Ratsastaminen pitäisi määrätä pakolliseksi kaikille keski-ikäisille, ihan vain diagnosisista syistä.
On vielä yksi, jota pohdiskelin. Ongelmathan eräällä tavalla räjähtivät käsiin muutama kerta sitten. Silloin tapahtui kaksi asiaa. Minut laitettiin puoliverisen selkään, jolla on vaikea askel. Mutta viime kerta suokin kanssa ei mennyt paljoakaan paremmin. Tapahtui toinen asia. Säädin turvaliivin takahelman sellaiseksi, että se ei ottanut takakaareen enää kiinni. Kehuin kuinka paljon se tukee ryhtiä ja helpottaa suorassa istumista. Sen se tekeekin, mutta suuri kysymys onkin, että estikö se tukevuudellaan vartalon muun liikkumisen niin, että en enää saanut kompensoitua puutteitani millään lailla.
Niin tai näin, niin olisikohan jo aika tehdä jotain.
