Eilen oli meidän nuoren neidin ratsastustunti. Hän kehittyy melkoista vauhtia, mutta ainakin minusta tuntuu, että suurin rajoite on edelleenkin liian lyhyet jalat. Tai sitten liian leveä poni. Shettis on korkeudeltaan hyvä kahdeksanvuotiaalle, mutta kun lihavaksi itsensä ahnehtineella ponilla on puoli metriä tasaisen levää selkää, niin opettele siinä sitten pohkeiden käyttöä. Muutoinkin olen joskus vajavaisilla tiedoillani, mutta opastettuna, ihmetellyt alle kouluikäisten raahaamista talleille. Heillä ei riitä vartalon hallinta eikä raajojen mittasuhteet, mutta ehkä talutuksessa tai automaattipilotilla kulkevalla ponilla matkustelu opettaa ylipäätään olemista hevosten kanssa. Minusta se on vain hivenen kallista huvipuistoilua, mutta tulokysymyshän moinen on.
Alamittaiset harjoittelivat tuleviin tallin kisoihin RK-ohjelman rataa. Minunkin varmaan oletetaan osallistuvan samaan, mutta luulen kuitenkin, että tallin omistaja saa hankkia ne tukirahat toimintaansa jostain muualta. Minulla ei edelleenkään ole suurtakaan motivaatiota osallistua alkuopetusikäisten kanssa leikkikilpailuun. Tai sitten en vaan halua hävitä lapsille, mahdollista sekin.
Syksyn tulon tietää siitä, että jouduimme illan viimeiselle tunnille sytyttämään valot kentälle. Sen tietää myös siitä, että vettä sataa. Viimeinen takuuvarma merkki kesän loppumisesta on, että vaatetukseen on alettava kiinnittämään huomiota. Enää ei murehdituta, että onko jalkaan unohtunut bokserityyppiset kalsarit, jotka tekevät satulassa olosta hetken kuluttua jos ei aivan tuskallista kokemusta, niin ainakin melkoisen epämukavat tuntemukset. Kun kesä loppuu, niin ihmettelee mihin on piilottanut tekniset pitkät alushousut.
Vaatetuksen pitäisi täyttää muutamat perusvaatimukset. Ne eivät saa kiristää, mutta niiden täytyy olla tarkoituksenmukaiset – eli housujen täytyy kiristää. Ne saisivat pysäyttää tuulen, olla kastumatta vaikka vähän vettäkin ripsahtaisi, olla lämpimät, mutta päästää hikoilun ja liikalämmön pois. Itsestään selvyyksiä varmaan, mutta mitä olen ympärille vilkuillut, niin ei ole.
Turhan usealle on merkki tärkempää kuin toimivuus. Ymmärrettävää ponitytöille, mutta aikuisille?
Oletus varman on, että ratsastuksen erikoisliikkeet myyvät nimenomaan ratsastukseen sopivaa vaatetusta. Varmaan myyvätkin, mutta paikoin tulee olo, että retkeilyyn erikoistuneet myisivät kuitenkin toimivampaa. Ei niissäkään edullisista hinnoista nautita. Markettien tarjonta on usein järkevin valinta, kunhan hiukan miettii mihin roponsa laittaa. Ratsastus on kuitenkin siitä mukava tapa liikkua, että vaatetus ei kuitenkaan joudu mekaanisesti koville housuja lukuun ottamatta.
Toisaalta, harvemmin selässä kylmä tulee vaikka keli olisi mikä. Puolen tonnia liikkuvaa lihaa pyllyn alla lämmittää ihmeellisesti, ja oma adrenaliini ja pieni lihastyö huolehtii lopusta. Ongelmat löytyvätkin ennen ja jälkeen ratsastuksen, joten jos kuljettaa mukanaan – valmiiksi päällä tai sitten vaihtoon – lämmintä, niin hyvin pärjää.
Det finns inte dåliga väder, det finns bara dåliga kläder. Ja arkijärki yhdistettynä kuuluisaan maalaisjärkeen auttaa ihmeellisesti. Sekä varpaiden pitäminen lämpiminä.
Pukeutumista on mietitty myös hiukan syvällisemminkin. Törmäsin twitterin kautta opinnäytetyöhön, aiheena ratsastajan pukeutuminen. Kannattaa vilkaista, ehkä siitä jotain ajateltavaa saa.
Pakollinen disclaimer. Minulla ei ole mitään kytköksiä toiminimeen Livonija Horses – opinnäytetyön tekijälle luultavasti onkin. Joten kirjoituksen linkkaaminen tänne ei taaskaan ole minkäänlainen kannanotto myyjän tuotteisiin.
[gview file=”http://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/49991/Rissanen_Sanna.pdf” save=”1″]
