Ruoka laihduttaa, ei liikunta
Laihduttaminen onnistuu vähentämällä kaloreita, ei poistamalla kaikki kiva.
Laihduttaminen onnistuu vähentämällä kaloreita, ei poistamalla kaikki kiva.
Laihtuminen onnistuu, kun syö tarpeeksi vähän kaloreita. Se tarkoittaa eri asiaa kuin että söisi grammoissa vähän. Joten salaatti tulee tutuksi.
Vanheneva keski-iän ylittänyt mies pystyy parantamaan kuntoaan ja laihtumaan. Mutta ei 20 vuotiaiden ohjeilla.
Kerroin edellisessä postauksessa miten minulla oli ongelmia tasapainon kanssa oikeassa laukassa. Olen koko aamun pohtinut ja yrittänyt lihasmuistaa mitä tein ja miten istuin. Kallistuminen vasemmalle oli nimittäin sen verran voimakasta, että se aiheutti jo jonkinlaisen putoamisriskinkin. Suurin huolenaihe on kuitenkin se, että moiset kallistelut ja huojumiset vaikuttavat niin vahvasti ohjaukseen ja ylipäätään perustekniikkaan. Olen seisaaltani asetellut itseäni eri asentoihin ja syykin alkaa jo selvitä.
Hevonen syö omia jätöksiään. Yleensä omistava porras herää siinä vaiheessa ja alkaa seuraamaan kavioeläintään hieman tarkemmin. Eläimillä ulosteiden syöminen, koprofagia, ei ole poikkeuksellista ja osalla, kuten vaikka koirilla, se on jopa tyypillistä. Hevosilla ulosteiden syöminen taasen voi kertoa ongelmista, joihin on puututtava. Ero koiran ja hevosen välillä koprofagian suhteen tulee niiden erilaisesta ruuansulatuksesta.
Hevosilla on useitakin erilaisia ruokintameemejä, oikeammin ihan puhtaita luuloja ja kuvitelmia. Ne perustuvat aina samaan. Ei tiedetä mitä hevonen ruualla tekee, mitä hevonen tarvitsee ja mitä ruuassa edes on. Heinäanalyysien tärkeyttä painotetaan joka puolella, mutta jos ei tiedetä mitä mikäkin arvo hevoselle tarkoittaa, niin onhan kyse vain tiedosta ilman tarkoitusta. Tokihan analyysistä saa lähtöarvoja ruokintalaskureille, mutta jos ei tiedä mitä, miksi ja milloin, niin ongelmiahan siitä seuraa. Varsinkin jos oma hevonen ei noudata laskurin oletuksia.
Yksi vahvasti hevosten ruokintaa aidosti ohjaava tekijä on energia. Paljonko saadaan jouleja ja kaloreita, pysyykö hevonen ylipäätään painossaan edes tolkkuisella ruualla vai palaako melkoinen osa ylläpitorahoista väkirehuihin. Toisaalla niitä myös pelätään, ainakin jos oma rotu on tehokas rehunkäyttäjä ja altis kaviokuumeelle.
Minä tiedän melkoisesti koirien ruokkinnasta ja ravitsemuksesta. Ihan pahuksen paljon, jos rehellisiä ollaan. Olen kovan luokan ammattilainen sillä alalla, enkä todellakaan häpeä sitä. Mutta hevosten syömisistä en paljoakaan tiedä. Jos jollakulla ei ole vielä tiedossa, niin kerrataan olemassaoleva fakta: minun hevoskokemukseni on huomattavan ohut. Mutta kun osaa idealtaan samaa alaa, niin perusteiden oppimiseen ei tarvitse tuhlata aivan päättömästi aikaa – kunhan on sen verran tolkkua mukana, että muistaa eläinlajien erot.
Kun olin Irlannissa koirien kanssa tekemisissä, niin kehitin einen perverssin kiinnostuksen harvinaisuuksiin suolistoloisien suhteen. Innostus oli suuri aina kun löysi jonkun uuden. Suolinkainen ei kiinnosta ketään. Koirilla ekinokokit olivat mielenkiintoisimpia, varsinkin kun niitä oli kahta eri laatua – sellainen punainen ja sitten sellainen aneemisen valkoinen. Hevosillakin on omat harvinaisuutensa loispuolella, jotka saavat innostumaan. Käpymato on sellainen. Harvinainen, ja aika harmiton.
Aina kun törmätään johonkin omituiseen ja ristiriitaiseen termiin, kuten vaikkapa orgaaninen mineraali, niin ollaan ns. luonnollisen hoidon tai ruokinnan ääressä. Valitettavasti uskomuspuoli on korvamerkinnyt luonnollisuuden täysin itselleen ja jos pyrkii minkälaiseen luonnollisuuteen tahansa, niin omituiset legendat ovat rasitteena.