Pitäisi aina luottaa fiiliksiin. Kun kysyttiin, että haluaisinko tulla tänään tunnille, niin olisi pitänyt kieltäytyä. Väsytti, eikä oikein huvittanut. Mutta ajattelin, että se saattaa olla hyväkin asia, koska ei olisi liikkeellä ainakaan ylioptimistisena. Haluja vei hiukan sekin, että tiesin tuolla tunnilla olevan pikkutyttöjä hieman liikaa. Lisäksi minulla oli tunne, että tässä mennään saman kaavan mukaan kuin viikko sitten, eli itse asiassa minun tehtäväni on vain lämmittää hevosta seuraavalle länkkäritunnille. Olen ehkä väärässä, mutta silti en aivan ymmärrä miksi minua nyt laitetaan koko ajan ponityttöjen kanssa samalle tunnille. Ehkä kyse on vain niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin että se on ainoa sopiva väli, jossa minulle sopivan kokoinen ruuna on vapaana – ja muut osaavat pitää paremmin puolensa. Täytyy varmaan siirtyä takaisin vakiotunnille, koska minusta tämä laita-minut-sopivaan-väliin-koska- on-kesä-eikä-minulla-ole-päivällä-merkitystä systeemi ei nyt ihan toimi.
Minä kykenen elämään vielä senkin kanssa, että samalla tunnilla on erikokoisia ja -vauhtisia hevosia. Sekään ei ole niin suuri ongelma, että ratsastajien osaamisen tasossa on melkoiset erot. Mutta se, että minusta olen nyt kaikesta selittelyistä huolimatta eräällä tavalla hukannut kolme tuntia koska paikalla ei ole osaavaa opettajaa, alkaa närästämään.
Jos tunnin ope tänne syystä tai toisesta eksyy, niin en minä häntä syytä. Hän tekee sen minkä voi, eikä hän ole aito opettaja. Mutta silti tunneista on maksettu, enkä minä ole harrastamassa terapiaratsastusta tai ulkoiluttamassa tallin hevosia – minä olen opettelemassa ratsastusta. Opetus on asia, jonka tallin on ratkaistava.
Tänään mentiin taas perusasioita, joiden tahkoamisessa on syynsä. Kevyttä ravia, kentän päässä ympyrä. Sitten harjoitusravia, kentän päässä ympyrä. Viimeiseksi harjoitusravia ja pääty-ympyrä laukalla. Tarkkuutta tasaiseen vauhtiin sekä ohjaukseen ympyrässä – asioita, jotka ovat hivenen tylsiä harjoitella, mutta harvempi kunnolla osaa vaikka olisikin pidempään ratsastanut.
Jos Minna ja videokamera eivät olisi olleet paikalla, niin olisin jopa hetken aikaa kuvitellut, että meni siedettävän hyvin paikka paikoin – ja samalla ihmetellyt että onko taas tullut istuttua liikaa tietokoneen ääressä, kun hartiat ovat aivan romuna.
Minä keskityin nyt huomattavan paljon käsien pysymiseen siellä missä niiden kuuluukin. Lopputuloksena oudonpuoleinen ratsastusasento, jossa vinoon ryhtiin oli ynnätty olkapäät korvissa ja kaiken jouston puute. Pakotin lähes krampinomaisesti kyynärpäitä kylkiin ja nyrkkejä paikoilleen, jolloin liikkuvuudesta ei ollut enää tietoakaan. Mahtaakohan moinen vaikuttaa myös istuntaan ylipäätäänkin, sillä sekin vähä mitä olen oppinut, oli kadoksissa. Harjoitusravissa kiusattiin pollerukan selkää nyt urakalla.
Video kertoo karua tarinaa:
Tunnilla on opettaja. Minä saan pitää asentoni ilman huomautuksia lähes koko tunnin ajan – siihen asti, että pysäytin ja kysyin Minnalta, että mikä helvetti mättää kun mikään ei oikein onnistu tänään. Vasta kun huomautettiin hartioista ja jännittämisestä, oivalsin kuinka tukossa ja kipeät hartiat olivatkaan. Mutta opetuksessa moinen melkoisen selvä, ja helposti korjattava, asentovirhe olisi pitänyt heti korjata. Sitä ei korjattu, koska paikalla ei ollut aitoa opettajaa, vaan tallia jelppaava harrastaja.
Kädet eivät jousta, eikä lantio liiku. Ratsasta siinä sitten.
Muutoin mukana satulassa roikkuivat kaksi vanhaa ongelmaa: jalat, jotka eivät pysy siellä missä niiden kuuluisi. Jalustimia saisi varmaan vieläkin lyhentää reiän verran, mutta minulla on nyt jo ongelmia saada tassuja pysymään jalustimissa vaikka kuinka levittäisin varpaita. Lisäksi kantapäiden painaminen alemmas muuttuu minulle lähes mahdottomaksi jos pidennän inankaan ja yritän siirtää jalkoja einen taaemmas.
Kamerasta loppui akku ja tunnin kohokohta jäi kuvaamatta. Joten nyt on sellainen kalavalefiilis.
Loppuvaiheessa pääty-ympyrälle otettiin laukka. Pari kertaa mentiin vain reippaampaa laukkaa. Sitten sain nostettua hetkeksi laukan, joka loppui aivan yhtä nopeasti kuin oli tullutkin ajaessani hevosen liian jyrkkään ympyrään ja lähtiessäni kallistumaan hiukan sisäänpäin. Sitten sainkin jo mentyä pienemmän ympyrän lähes kokonaan laukassa, ja silloin sainkin tunnin ensimmäisen ja ainoan opettavan kommentin: pyrin nousemaan kevyeen istuntaan ja minun käskettiin pitää peppu penkissä ja istua suorempana eli nojautua taaksepäin. Sitten mentiinkiin iso ympyrä kahteen kertaan pelkällä laukalla niin, että takapuoli ei liikahtanut satulasta ja lannekin jousti. No, pieni tyylirikko oli varmaan se, että potkin aika urakalla hepoa kyynärpäihin kun jalat vaelsivat eteen, mutta hittoako siitä – laitetaan todo-listalle sekin.
Ehkä minä vaan tarvitsen tunnin lämmittelyn ennen kuin lannealue aukeaa sen verran, että kykenee tekemään mitä pitäisi edes hetken.
Ja nyt on pakko aloittaa painon tipauttaminen. Vatsa hyllyi ikävän tuntuisesti harjoitusravissa.
