Jokainen, joka on on naamakirjatuttu tai seuraa minua, ei ole voinut välttyä tiedolta, että minulle oli tulossa hevonen. En minä siitä ihan joulukalenterin ja aamukamman yhteenliittymää tehnyt, mutta ei se paljon vajaaksikaan jäänyt. Kaipa ikä on tehnyt tehtävänsä, jolloin maailmassa on harvempi asia, josta jaksaa innostua – mutta nyt jaksoi.
28.9.2016 Hesari julkaisi artikkelin, joka käsitteli niin vanhaa ja tuttua aihetta, kuin ihmisten kyvyttömyyttä edes peruskäyttäytymiseen somessa. Tällä kertaa aihe oli vain tuotu ratsastusurheilun rajoihin, mutta asia itsessäänhän ei ole mitenkään kilparatsastuksen ikioma. Se on ”vain” yksi ilmentymä monien muiden tapausten joukossa. En linkitä artikkelia, koska se on maksumuurin takana. Löytynee kuitenkin kun penkoo hevosfoorumeita – samalla löytää sitä paskaa, josta juttu on kummunnut.
Hevosella luvaton lääkitys aiheuttaa elinikäisen teuraskiellon ja luvan käyttää mitä tahansa lääkettä.
Kun kysyy jotain turuilla ja toreilla, niin vastaukset riippuvat kahdesta asiasta. Ensinnäkin siitä, että haluaako joku vastata. Aina ei haluta ja syy on useimmiten silloin siinä, että kysymyksen asettelu on valmiiksi poleeminen. Silloin voidaan tietysti ihmetellä, että onko alunperinkään ollut aitoa tarvetta ratkaista jotain vai piilottaa julkilausuma kysymykseen. Kysymys voi olla myös liian vaikea. Foorumeilla suurin osa on ihan tavallisia matti ja maija meikäläisiä, eikä heillä ole sen enempää tietoa. Tai se voi olla aihetta, jota kysellään joka päivä, eikä kukaan jaksa vaivautua. Vaikka kirotusvirheistä ja yhdys sana virheistä naputtaminen on turhaa ja tarpeetonta, niin jos laatu on tasoa Bing/Google, niin millä vastaat kun et ymmärrä kysymystä. Mutta suurin syy siihen, että ei saa haluamaansa vastausta, on että kysyy väärää asiaa.
DPD:n ja PostNordin ongelmat perustyössään, eli paketin toimittamisessa vastaanottajalle, ovat melkoisen yleisiä. Ilmeisesti eräällä tapaa talon tapa, ainakin jos luotan saamaani palautteeseen.
Nykyinen vakioinhokkiaiheeni on suomalaisten haluttomuus myydä. Vingutaan, että bisnes ei vedä ja talous on kehnoa, mutta asiakkaiden ei edes haluta pääsevän eroon rahoistaan. Tai se pyritään tekemään niin, että asiakas takuuvarmasti kokee tulleensa pissityksi silmään ja nilkoille. Asiakas ei ole aina oikeassa, mutta se, että asiakkaita ei edes haluta, on vielä kestämättömämpää.
Tarkennukseksi otsikointiin, että en minä ole kitkerän katkera siitä, että hevosten ravitsemusta on tutkittu. Olen kitkerä, ja katkera, siitä, että en löydä koirille vastaavaa määrää tietoa yhtä helposti. Jo sellainenkin yleisiä raja-arvoja määrittelevä opus kuin NRC:n ruokintasuositukset on kylläkin koirille vapaasti luettavissa web-liittymän kautta – jos ei halua lähes 300 taalaa opuksesta maksaa – mutta hevosten vastaava on vapaasti ladattavissa omalle koneelle joko luvuittain tai koko julkaisuna. Kentucky Equine Researchin (KER) julkaisuja löytyy vaikka kuinka joko suoraan heidän omilta sivuiltaan tai toimittamansa Equinewsin kautta. Ja siihen vielä pubmed ja muu tarjonta kaupan päälle. Tietoa on, paikoin jopa enemmän kuin mitä pystyy omaksumaan.
Minulla on taipumusta kramppeihin. Sukuvika kun suksi ei luista, faija oli samanlainen. Vuosia sitten reiden suonenveto oli pop, nykyään todella harvoin – ehkä kerran tai kaksi vuodessa. Silloin kylläkin sellaisella voimakkuudella, että jos ei ihan itku tule, niin kuitenkin tekisi mieli lyödä ja rikkoa paikkoja. Onneksi ei pääse liikkeelle toteuttamaan moisia mielihaluja, kun koipi huutaa hoosiannaa. Minulla ovat reisikrampit sen verran kovia, että ovat aiheuttaneet muutamankin revähdyksen, ja hiukan lievemmätkin laittavat ontumaan joiksikin päiviksi. Pohje on ollut myös kuvioissa. Sitten valokeilaan pääsivät varpaat. Ärsyttävä, ei tunnu mukavalta vaikka ei olekaan niin kivulias kuin reisi. Niitä tulee edelleenkin silloin tällöin. Nyt on pidempään nautittu nilkasta – niin ulkosyrjästä kuin varsinkin etunilkasta. Toki kämmenen ulkosyrjä, niskan sivu, kylki ja jopa vatsakin muistuttelevat aika ajoin olemassa olostaan. Hyvä että on vaihtelua, ei tule aika pitkäksi.
Eilisellä päivämäärällä Vihtiin tuli ensilumi. Koska myräkkä tuli meren suunnalta, niin se tuli tuulella. Aika kovalla sellaisella. Eestiläiset eivät säälittäneet. Ne ovat elämänsä ensimmäiset vuodet kasvaneet moisissa olosuhteissa paljain persein, ja se lienee syy siihen, miksi ne kykenevät kasvattamaan mammuttikarvansa, jos ei ihan päivissä, niin muutamassa viikossa kuitenkin. Jos joku yksilö ei ole Viron saarilla kestänyt ilmastoa, niin se ei ole jatkanut sukua. Lämpöinen sen sijaan on eri asia. Sukupolvi sukupolven jälkeen on kasvettu joko tallissa tai eteläisemmän Euroopan/Jenkkilän ainavihannilla laitumilla. Se jättää jälkeensä, moneenkin asiaan.
Tilastollisesti ottaen meidän perheessä minä olen paras ratsastaja, koska en ole pudonnut hevosen selästä kertaakaan. Minna, joka on aloittanut tyypilliseen pikkutyttötapaan ratsastamisensa suunnilleen koulun kanssa yhtä aikaa ja lähtenyt liikkeelle ponien kanssa, on tullut useamminkin tonttiin.
