Kyselin aikaisemmin, että paljonkohan armeija hukkasi aikoinaan hevosia loukkaantumisten takia. Kun vanhoja videoita penkoo, niin tuntuu siltä, että on niitä mennyt. Mikä tuntuu sinällään aika hullulta, koska hevosen kasvattaminen vie aikaa, mutta ilmeisesti tuotantoa on kuitenkin riittänyt tuhlailuunkin.
Koirissa ja hevosissa on yhtäläisyytensäkin. Kummatkin näyttäisivät olevan innokkaampia liikkumaan hieman nälkäisinä. Kummallakin eläinlajilla on myös ihmistä tehokkaampi tapa kasvattaa kuntoaan sekä myös puhdasta halua mennä vauhdilla huomattavasti vähemmällä perusliikunnan määrän nostamisella. Sitä kuumuutta korvien välissä ei nosta kaura eikä rasva, vaan säännöllinen liikkuminen. Hemmetin endorfiininarkkarit.
Mainitsin edellisessä postauksessa kolmivuotiaan laukkatamma Treven. Suuri nimi Euroopassa tällä hetkellä – juossut viisi kisaa ja ottanut viisi voittoa. Jo 20-luvulla alkanut Prix de l’Arc de Triomphe on Euroopan kallein kilpailu, ja Treve vei sen nimiinsä melkoisen suvereenisti, vaikka yhdessä vaiheessa näytti siltä, että se saa ruuhkan takia maistaa tappion katkeraa kalkkia.
Entisaikoina kaikki oli paremmin. Miehet olivat rautaa ja laivat puuta hiiohoi. Ratsuväki osasi ratsastaa, vaikkakin se perinne alkoi hiipumaan sen jälkeen kun puolalaiset yrittivät pärjätä puoliverisillään saksalaisia hyökkäysvaunuja vastaan. Hevosetkin olivat vahvempia ja terveempiä. Joten kaikki oli todellakin paremmin.
Satakunnan Kansa uutisoi säikähtäneestä hevosesta, joka oli painellut pitkin 8-tietä Porin suunnalla. Tuossa oli koossa kaikki katastrofin ainekset, aivan samalla tavalla kuin jos hirvi olisi mennyt vauhdilla liikenteen joukossa. Hevonen on samanlainen pakoeläin ja aivan yhtä arvaamaton, mutta painaa välillä enemmän kuin hirvi. Jossain määrin pidän pienenä ihmeenä, että liikenneonnettomuuksia hevosten kanssa ei tapahdu enempää.
http://youtu.be/nFVzd7qcEqs Kenguru kesti vartin, sitten se tyhjeni. En ole vielä katsonut, että saatiinko se hokeilla puhki vai tyhjennettiinkö vain astumalla päälle - ihmetellään huomenna. Minna päivitti omaa puuhailuaan Aapon kanssa. Eihän jäinen heinäpelto satu jos tipahtaa selästä?
Jos olen joskus sanonutkin, että en usko sinuun enkä anglojen pääsiäispupuun, niin ei sitä niin kirjaimellisesti tarvitse ottaa. Joskus vaan sanoo mitä sattuu, eikä tarkoita sitä. Ainakaan missään nimessä sitä ei tarkoittanut siinä vaiheessa kun tarvitsisi jotain ja joutuukin vastaamaan huutoihinsa. Mutta nyt on eri asia, koska en tarvitse mitään. Kolme aikuista ärrää maailmaan – rauhaa, rakkautta ja ruokaa – sekä juveniilimmat tripla-ärrät ja veet nuorille; rock, rauha rakkaus; vittu, viina, vapaus.
Isomman tarhan tolpat on pystyssä ja entinen pujojen suojelualue on kävelty läpi, ettei sieltä löydy mitään ikäviä yllätyksiä – vanhoja aitaverkon kappaleita, lankakeriä tai muuta. Enää ei puutu kuin yksi asia: sähköpaimen ja sen langat. Tänään on siis ohjelmassa eristimien ja lankojen asentelua ja yritän päättää, että kelpaisiko syöttöjohdoksi kumieristetty 2,5 neliön kolmipiuhainen, jossa kaikki kolme on yhdistetty toisiinsa, vai noinko olisi uskottava valmistajia, ja hankittava aidompi korkeajännitejohto. Maadoitus on jo tapeltu, mutta ajattelin silti varmistaa se vetämällä tolppiin vielä erikseen maalangan. Siinä alkaa vain tulla metrejä aika paljon, kolme paimenella ja kolme maalle. Mutta jos sillä saa varmistettua, että langoista ei tulla läpi, niin kustannukset ovat hieman kaksipiippuinen juttu.
Hevonen on luonnostaan tehty kulkemaan ja syömään. Otetaan haukkapalaa suullinen ja maleksitaan taas eteenpäin. Jossain vaiheessa pysähdytään nukkumaan, seisaaltaan. Ja sitten taas sama toistuu. Aktiivisin aika muuten vain puuhailussa lienee varsana, jolloin puuhataan kaikkea muutakin – kuten emän ja lauman muiden hevosten kiusaamista, tökkimistä ja nyppimistä. Osaksi koska opetellaan sosiaalisia taitoja, osaksi uuteen maailmaan tutustumisen takia ja osaksi oppiakseen liikkumaan. mutta välillä varsat puuhailevat omia hölmöyksiään aivan samoista syistä kuin inhimillisemmät kaksijalkaiset nisäkässerkkunsa: koska jokin tuntui juuri sillä hetkellä suunnattoman hyvältä idealta ja koska sen pystyi tekemään. Nuoret oriit jatkavat aktiivista puuhailuaan omissa laumoissaan, välillä selvitetään välejä ja välillä nuoret jullit vain pitävät hauskaa. Tammat… no, ne keskittyvät olennaiseen: syömiseen.
