Kyselin aikaisemmin, että paljonkohan armeija hukkasi aikoinaan hevosia loukkaantumisten takia. Kun vanhoja videoita penkoo, niin tuntuu siltä, että on niitä mennyt. Mikä tuntuu sinällään aika hullulta, koska hevosen kasvattaminen vie aikaa, mutta ilmeisesti tuotantoa on kuitenkin riittänyt tuhlailuunkin.
Mainitsin edellisessä postauksessa kolmivuotiaan laukkatamma Treven. Suuri nimi Euroopassa tällä hetkellä – juossut viisi kisaa ja ottanut viisi voittoa. Jo 20-luvulla alkanut Prix de l’Arc de Triomphe on Euroopan kallein kilpailu, ja Treve vei sen nimiinsä melkoisen suvereenisti, vaikka yhdessä vaiheessa näytti siltä, että se saa ruuhkan takia maistaa tappion katkeraa kalkkia.
Entisaikoina kaikki oli paremmin. Miehet olivat rautaa ja laivat puuta hiiohoi. Ratsuväki osasi ratsastaa, vaikkakin se perinne alkoi hiipumaan sen jälkeen kun puolalaiset yrittivät pärjätä puoliverisillään saksalaisia hyökkäysvaunuja vastaan. Hevosetkin olivat vahvempia ja terveempiä. Joten kaikki oli todellakin paremmin.
Ravien suosion yksi este, tai ainakin hidaste, on niiden hidas tahti. Paikoin voisi puhua jopa pitkäveteisyydestä. Starttivälit ovat pitkiä. Minusta ravit itsessään ovat jo melkoisen tylsä laji, jossa tapahtuu lähdön ensimmäisten hetkien jälkeen seuraavaksi vasta pitkän taivalluksen jälkeen maalisuoralla ja siinä välissä ainoa jännitysmomentti tulee laukkamäärien arvuuttelusta. Mutta minun pitämiseni on täysin epäoleellista, sillä raviharrastajat itse pitävät lajista – toinen pitää äidistä, toinen tyttärestä ja sillä hyvä. Kyse onkin starttien välisestä tyhjästä ajasta.
Minulle on pari kerta huomautettu, että projekti 2015 on liian kunnianhimoinen ja se pitäisi olla projekti 2055. Ratsastamaan ei opi alle 30 vuodessa. Ja kun on vielä yhtä lahjaton kuin minä, niin senkin ajan saa tuplata. Sanojat saattavat olla hyvinkin oikeassa – aika näyttää. Aina niin ystävällinen ja hevosihmisten luonnetta ylistävä alan harrastajien suurin anonyymi some-keskittymä hevostalli.net (kyllä, tuossa oli ikävä äänensävy) veti iloiset kierrokset, kun taannoin linkitin maailman huippuratsastajien videoita ja mainitsin, että parhaimmista kannattaa ottaa oppia. Siinä meni pilkka omaan nilkkaan, sillä itseään huonommista ei kannata oppia ottaa.
Tunti keskittyi taas kerran perusteisiin, eli asettamiseen ja laukkaan. Eikä syyttä. En ymmärrä mikä asettamisessa on niin vaikeaa. Tiedän teoriassa miten se tapahtuu; sisäohjalla käännettään päätä niskasta asti niin, että korvat pysyvät samalla tasolla ja näkyy toinen sierain ja silmä, ulko-ohjalla rajoitetaan ja sisäpohkeella estetään hevosta kääntymästä. Ja sitten kun halutaa sen lähtevän kaartamaan, niin sallitaan ulko-ohjasta ja rajoitetaan edessä olevalla sisäpohkeella kuinka paljon kääntyy ja avustetaan taaempana olevalla takapohkeella takapäätä kiertymään. Käytännössä saan käynnissä hevosen asettumaan ja joskus satunnaisesti sen menemään jopa ympyrää. Heti kun vauhti kasvaa, niin koko pakka leviää kuin ne kuuluisat Jokisen eväät. Varmasti simppeli juttu, mutta tolkuttoman vaikeaa toteuttaa. Vaan on perusasioita, ja täytyy osata. Eli lisää perusasioiden treeniä tarvitaan.
Sain vinkin, että ratsastuksen opetteluni on ylittänyt uutiskynnyksen hevostalli.netissä (edit: ketju poistettu ht.netissä heidän ylläpitonsa toimesta). Joku voisi luulla, että pääsy otsikoihin maan suurimmassa hevosaiheisessa foorumissa olisi jopa jonkinlainen saavutus, että huomio on ansaittua. Mutta ottaen huomioon ht.netin liikennemäärän, useimpien ketjujen tason ja aiheiden… kirjavuuden, niin kyseessä on lähinnä triviaali juttu. Mutta on silti kutkuttavaa huomata, että aloitteleva miesratsastaja kuitenkin huomataan.
Koirilla laukka on laukka on laukka, ja sen englannin kielinen termi on gallop. Joten luulin pidempään, että laukka ylipäätään on hevosillakin gallop. Siksi olin hieman hämmentynyt, kun eräässä ratsastusta opettavassa videoklipissä mainittiin, että galloping on vain kokeneemmille ratsastajille, ei koskaan aloittelijoille, ja että sitä voidaan tehdä vain ulkona. Maneesi oli aivan ehdoton ei. Olin siinä vaiheessa ottanut ensimmäiset laukka-askeleeni, joten olin ihmeissäni moisesta vaarasta. Nykyään tiedän, että galloping on kiitolaukkaa. Samaan termien oppimiseen kuuluu myös se, että nelistys (tai neli) ei suinkaan ole jotain ravintyyppistä jolkotusta, vaan tarkoittaa myös kiitolaukkaa – hevosen nopeinta askellajia. Se laukka, jota ratsastustunneilla mennään – tai yritetään mennä – on englanniksi canter.
Oikeammin otsikon pitäisi olla Mona ulkoiluttaa/kävelyttää ponia tai Mona ratsastustunnilla. Mutta tuo oli paljon lyhyempi. Eikä se poni tavallista ponia itsepäisempi ollut, pelkästään laiska. Poneja ovat kaikki tallit ja ratsastuskoulut täynnä, koska ne ovat nuorimmille sopivan kokoisia. Ne ovat kouluille kustannustehokkaita eläimiä. Muutoin olen kylläkin sitä mieltä, että ponityttöjen ratsastustaidon kehittymistä ponit vain hidastavat. Ne ovat kova- ja omapäisiä, laiskoja ja turhan usein jopa ilkeitä. Toki nopeissa käännöksissään pyörähtäessään pennin päällä esteiden edessä ne opettavat tytöille kaksi asiaa: tasapainoa, ja että koskaan ei ole olemassa sellaista asiaa kuin 100 prosenttinen luottamus eläimeen.
