Kesälomakausi aiheuttaa pientä katoa tuntipuolella ja tallilla oli yhdistetty kahden tunnin ratsastajat. Ei ongelmaa vaikka meitä oli seitsemän, minusta keskinkertaisiin ja hyviin. Lähdettiin nimittäin maastoon. Pidemmän kuivan kauden jälkeen taivaalta tuli hetken aivan tolkuttomasti vettä, joten kaikkien mukavuuden takia maastoilu rajoittuisi teillä kulkemiseen ja varsinainen metsä jätettäisiin rauhaan. Sopi sekin, koska tällä porukalla mentäisiin paikka paikoin lujaa. Vaan ei menty kuin lyhyitä pätkiä – seitsemän plus opettaja eri tasoisilla hevosilla (ja ratsastajien erilaisilla rohkeuksilla) aiheutti kaikille tutun vieteriliikkeen, joten tasaista vauhtia ei saanut ylläpidettyä kuin ravipätkillä. Laukkasuorilla joutui jossain vaiheessa aina jarruttamaan, koska joku edellä ei mennytkään samaa vauhtia.
Minulla oli alla vieraampi polle. Sain puoliverisen tamman, jolla olen tainnut ratsastaa kerran aikaisemmin. Vaikka se on matalampi kuin yleensä käyttämäni ruuna, niin se vartalon rakenne on sellainen, että selässä on kuitenkin kohtuullisen helppo olla. Paitsi että satula on liian lyhyt minulle, sekä sen askellus on melkoista röykyttämistä – sillä ei ole todellakaan mukava ravi. Eikä laukkakaan sen puoleen. Jonkun aikaa ravattuani sain sen tahdista kiinni ja keventäminen meni kuten pitikin. Tästä lienee lyhyt matka siihen johtopäätökseen, että en koe enää keventämisen ravissa olevan ongelma.
Itse reissu meni sen suuremmitta ongelmitta, enkä moisesta väsähtänyt tai edes saanut paikkoja kipeäksi. Välillä mentiin käyntiä, välillä ravattiin pidempiä taipaleita ja joukkoon mahtui muuta laukkapätkä. Laukka ei oikein noussut. Yhden kerran se lähti laukkaan koska edellä meneväkin laukkasi. Toisen kerran sain laukan ylös kun korjasin jalustinta. Olin onnistunut saamaan sen valahtamaan kantapäähän ja kun koukistin jalkaani, että saisin sen ravistettua taas päkiän kohdalle, niin tietysti onnistuin kopauttamaan heppaa kylkeen – ja taas mentiin. Kolmannella kerralla joko nostin itse, tai sitten vaan ajoitus meni nappiin ja sain pitää illuusion, että minä säätelin vauhtia.
Yhden kerran tuli sellainen horjahdus, että sain napata tammaa takatukasta kiinni, että pysyin kyydissä. Mentiin ravia ja olin juuri keventänyt kun se astui johonkin kuoppaan ja niiasi eteen päin. Minähän keikahdin samantien kaulalle. No, sen jälkeen muistin taas keskittyä siihen mitä olin tekemässä.
En vain kykene pitämään takapuolta kiinni penkissä kun laukataan. En ainakaan tuon rouvan kyydissä. Piti siinä viimeisellä laukkapätkällä kokeilla kevyessä istunnassa menoa, mutta se sitten jäi kuitenkin tekemättä. Harkitsin asiaa liian kauan ja sitten jo tipautettiinkin raville.
Jotain häimää täytyy istunnassa olla muutenkin. Menin pätkiä harjoitusravia, ihan vain treenimielessä. Joka kerta minulta hävisi pito jalustimiin, jalat upposivat ja sai kiittää ideaa, jossa ratsastuksessa käytetään korollisia jalkineita. Aivan varmasti painoin kantapäitä alas, ja yritin pitää varpaita harallaan… mutta kun ei niin ei. Kevyessä ravissa ja laukassa ei ole ongelmia, koska saan painettua jalkapohjaa lujempaa jalustinta vastaan. Tuohon on kiinnitettävä huomiota.
Jopa moisella hermojen leputusreissulla on oltava joko koulutuksellinen merkitys. Minulle se oli aivan perusasioiden opettelua: kyynärpäät kylkeen, käsiä ei nosteta kevennyksessä, kantapäät alas, ohjaus ulko-ohjalla ja pohkeilla. Peruskauraa siis. Juurikin eräänlaisessa hevosen yleishallinnan kehittymisessä lienee maastoilun suurin arvo.
Mutta yhden huomion opin. Tämä saattaa kuulostaa aika hölmöltä aikuisen miehen suusta (näppäimistöstä), mutta käykää pissalla ennen ratsastamaan lähtemistä. Töyssyt eivät tunnu mukavilta rakko täynnä.
Asiasta neljänteen. Vaikka projektini onkin jo tipauttanut kenttäratsastuksen ja pysytään koulussa sekä rataesteissä, niin videolinkissä mennään kilpailuvietillä. Tuo jaettiin facebook-seinälleni ja minä jaan sitä eteen päin. Suoritus on hylätty, jos ratsastaja osuu maahan, joten putoamisessakaan lähikontakti maaperän kanssa ei ole hyväksyttävä vaihtoehto…
