Minun tasapaino-ongelmani ovat jo eräällä tavalla vanhoja uutisia Mies & Hevosvoima blogissa. Kuin myös tee-se-itsediagnoosi, jonka mukaan ongelma on lantiossa. Tosin olen miettinyt, että onko koko ikäni vaivannut tasapaino-ongelma ihan pelkästään lantiosta johtuva, sillä ei tämä uusi vaiva ole. Olen aina inhonnut, jopa pelännyt, korkeita paikkoja ja syy on nimenomaan kehno tasapaino ja horjuminen. Tiedättekö sen rennon Fred Astairenkin esittämän asennon, jossa seistessä toinen jalka on rennosti ristissä toisen yli varpaat maahan? Ei onnistu minulta ilman jatkuvaa työtä. Huono ryhti ja jopa seistessäkin jatkuva horjuminen kuin olisi einen kännissä koko ajan, on lähes tuotemerkkini.
Lapseni kiipeilin, keinuin ja remusin siinä kuin muutkin. Ei silloin ollut ongelmia. Kun yritän miettiä taaksepäin, niin tuntuu siltä, kuin olisin törmännyt ongelmaan siinä kahdenkympin tietämillä. Silloin tapahtui kaksi asiaa. Lopetin polkupyöräilyn ja Commodore 64 oli markkinoilla.
Oli miten oli, niin tässä ollaan.
Olen pähkäillyt heilumis-, huojumis- ja pomppimisongelmaani aika tavalla. Ennen kuin nuo on ratkaistu, niin kehittymistä ei tapahdu. Lääkkeeksi on tarjottu ratsastamista ilman jalustimia, liinalla tehtyä tuntia ja fyssalla käyntiä. Riittääkö, että lämmittelen ilman jalustimia, liinan korvaan pitkillä ohjilla ja fyssan tehtävät hoitaa kuusisatanen burana?
Kun pelkäsin pahiten ratsastamista (hevosia), niin silloin neuvottiin pitämään polvet tiukasti kiinni hevosessa kuin myös kietomaan pohkeet hevosen ympärille – tukipisteitä löytyy enemmän kuin tarpeeksi. Kun pelkotilat alkoivat hälvetä, niin jossain vaiheessa todettiin, että tiukasti polvilla puristaminen on takuuvarma tapa pudota esteillä hevosen selästä – lopetin polvilla puristamisen – ja pohjeapuja ei tule, jos puristaa hevosesta paskat pihalle – joten lakkasin puristamasta pohkeilla. Samaan syssyyn muistettiin mainita, että koko homma perustuu istuntaan – joten paikallistin istuinluut (muistatteko kuinka niitä etsittiin) ja aloin vain istua.
Lopputulos lienee, että pohkeet ovat koko ajan irti hevosesta, polvista ei saa yhtään tukea ja kun lantio ei liiku ja on vino, niin istunnallakaan ei saa kompensoitua. Siinä sitten heilutaan, ja harjoitusravi on yhtä pelleilyä.
Silti en tajua yhtä asiaa, edelleenkään. Kun on satulassa suorana paino molemmilla istuinluilla ja jalustinhihnat oikean pituiset, niin jalkojen pitäisi mennä luonnostaan oikeille paikoilleen, eli pohkeet satulavyön taakse niin, että sääriluun etusyrjä kulkee satulavyön takaosan kohdalla – ratsastajan pystylinjat korvista, hartioihin, lonkkaan ja kantapäähän ovat kaikille tutut. Mutta kun minä joudun silloin väkisin painamaan jalkoja taakse – jatkuvaa kovaa staattista lihastyötä etureisissä. Ymmärtäisin pohjelihaksen työn kantapään painamisessa, mutta en tätä.
Joko vika on pahasti pielessä olevassa istunnassa, tai jossain muussa.
Jumppapallo-ja tuolijumppaohjeita on jo ollut, mutta löysin muutaman harjoituksen lisää, joita voi tehdä ratsastustunnilla – vaikka alkulämmityksen aikana. Monille varmaan tuttuja, mutta minulle uusia.
- nostetaan käynnissä jalustimet ylös ja kevennetään hieman polvia samalla vääntäen lonkasta asti jalkoja ulospäin, eli pohkeet irtoavat hevosesta, niin pitkälle kuin leviävät. Annetaan olla ne maagiset noin 5-7 sekuntia ja palautetaan jalat rentoon asentoon. Ja toistetaan. Ja toistetaan. Ja toistetaan ravissakin. Pitäisi avata ja vetreyttää lonkkaa.
- seistään jalustimilla suorana. Siis suorana, ei etukenossa. Paino tietysti kantapäillä. Etsitään tasapaino ja pysytään siinä nuo 5-7 sekuntia (harjasta saa ottaa tukea) ja lasketaan hitaasti takapuoli alas satulaan. Ja toistetaan. Ja toistetaan. Sitten sama ravissa. Kun homma sujuu, niin sama harjoitus tehdään myös laukassa.
Oli niitä muitakin, mutta noista lähdetään liikkeelle.
Sitten törmäsin ns. säätöihin, joita voidaan tehdä meikäläisen tapaisille sivusuunnassa vinoille. Aion kokeilla tätä. Joskus.
Kun on päätetty, että kummalle puolelle enemmän kallistuu – minun kohdallani varmaan vasemmalle – niin sen puolen jalustimia lyhennetään viitisen reikää. Ja sitten vaan ratsastetaan. Molempia kiertoja, mutta enemmän niin, että lyhyempi jalustin on ulkona. Oli myös vinkki, että jos kierrossa tuntuu siltä, että kallistuu ulospäin, niin vastoin kaikkia ohjeita katsoo reilusti ulospäin. Silloin oma sisälonkka työntyy eteen ja on saman suuntainen hevosen kanssa.
Kaupan päälle vielä yksi katsotaan-ihan-muualle-kuin-pitäisi-vinkki.
Minullahan oli kohtuullisesti ongelmia laukan nostamisessa. Suurin syy oli tietysti väärässä istunnassa, ja varsinkin eteen kallistumisessa ja ohjaksista nyppäämisessä ylös kun vauhti kiihtyi. Hevosellahan ei ole paljon muita vaihtoehtoja ratsastajan siirtäessä painoaan eteen kuin kiihdyttää ravia. Tässäkin saattaa auttaa ulospäin katsominen samalla kun antaa laukka-avut, koska selkä pysyy suorempana ja taas sisälantio kiertyy eteenpäin. Tuotakin kannattaa jonkun aloittelijan joskus kokeilla.
