Minä olen kysellyt paljon ratsastamisen perusteista. Ja alkeista. Plus sitten vielä aivan rautalankaa kun ei siltikään tajua. Usein ymmärryksen puute johtuu siitä, että ei tajua terminologiaa. Tästä on ollut usein puhetta muuallakin, mutta aloittelijalle on aivan turha selittää yhtään mitään muodosta tai pohkeen eteen ajamisesta. Siinä on muotoa aivan riittämiin, että pysyy satulassa edes jossain asennossa ja pohkeen eteen menoon riittää, että pohkeet valuu satulavyön eteen.
Tunti keskittyi taas kerran perusteisiin, eli asettamiseen ja laukkaan. Eikä syyttä. En ymmärrä mikä asettamisessa on niin vaikeaa. Tiedän teoriassa miten se tapahtuu; sisäohjalla käännettään päätä niskasta asti niin, että korvat pysyvät samalla tasolla ja näkyy toinen sierain ja silmä, ulko-ohjalla rajoitetaan ja sisäpohkeella estetään hevosta kääntymästä. Ja sitten kun halutaa sen lähtevän kaartamaan, niin sallitaan ulko-ohjasta ja rajoitetaan edessä olevalla sisäpohkeella kuinka paljon kääntyy ja avustetaan taaempana olevalla takapohkeella takapäätä kiertymään. Käytännössä saan käynnissä hevosen asettumaan ja joskus satunnaisesti sen menemään jopa ympyrää. Heti kun vauhti kasvaa, niin koko pakka leviää kuin ne kuuluisat Jokisen eväät. Varmasti simppeli juttu, mutta tolkuttoman vaikeaa toteuttaa. Vaan on perusasioita, ja täytyy osata. Eli lisää perusasioiden treeniä tarvitaan.
Olenko koskaan maininnut, että olen paikoin kohtuullisen kilpailuhenkinen? Ei kilpailu itseisarvona minun elämääni ohjaa, mutta en todellakaan pidä häviämisestä. Minulla ei myöskään riitä kärsivällisyys tahkoamiseen jos en kehity sitä vauhtia kuin itse olen itselleni määrännyt. Moisista henkisistä ”tallimääräyksistä” puuttuvat toki selvät välitavoitteet, jotka ovat aidon menestyksen salaisuus, vaan käytän mittarina aina vastapuolta – jos häviän, en ole onnistunut. Siltä osin siis ratsastaminen saattaa olla minulle jonkin asteisen henkisen kehittymisen mahdollisuus (en usko, mutta mahdollista se on). Jos minut laittaa tunnille, jossa muut ovat itseäni vähemmän oppineita, niin turhaudun. Jos tunnilla on itseäni parempia, niin turhaudun, koska en pärjää vertailussa. Jos joku nyt kysyy, että miksi sitten ratsastan, jos ainoa lopputulos on turhautuminen, niin vastaus on, että kaikki edellä mainittu oli yksinkertaistusta.
Sain sponssina/lahjana ratsastusliivit. Ei mitkään superhypermodernit palaliivit, vaan sellaiset luotiliiveiltä näyttävät umpinaiset. Ne ovat varmasti painavammat, eivätkä niin mediaseksikkäät, mutta koska edelleenkin haaveilen kenttäratsastuksesta edes jollain määrittelyn tasolla, niin tunnen oloni turvallisemmiksi umpinaisilla. Lisäksi siitä saattaisi olla apua ryhdin pitämisessä. Kokeilin liiviä päivän tunnilla hetken, mutta luovuin siitä ainakin tällä kertaa. Se tuntui niin omituiselta päällä, että keskittyminen ratsastamiseen herpaantui. Lisäksi pitää hieman tutkia säätöjä, sillä en ole aivan kartalla sen suhteen. Päästin luultavasti olkapäiltä hieman liian paljon alas, koska selkäosa osui välillä satulan takakaareen.
