Rästitunti saatiin sitten hoidettua eilen alta pois. Nyt voin keskittyä täysillä tämän päiväiseen vakiotuntiin. Joopajoo. Minut oli sijoitettu itseäni vastaavaan seuraan, joten ratsastelin ala-astelaisten ponityttöjen kanssa. Juuri lukemaan oppineet shettiksillään ja minä, viisissäkymmenissä, suokkiruunan kanssa. Sanotaan vaikka näin, että minulle oli tunnin kovin vauhti. Naperot harjoittelivat ravia, volttia ja lopussa hieman laukannostoa. Nyt olisi vaarallisen maukas tilaisuus esittää närkästynyttä ja repiä ranteet auki, kun joutuu tuhlaamaan tunnin moiseen perusteiden perusteisiin – mutta se olisi aika kaukana totuudesta. Minulla ei olisi ollut mitään tekoa edistyneiden aikuisten tunnilla, sillä pikkulikat vetivät minua taidoissa ja oppimisessa aivan sen kuuluisan viisnollan edestä.
Alla oli tuttu ruuna. Oli viettänyt viikon lomaa isolla niityllä tammalauman kanssa, ja sen huomasi. Ei ole näämmä eroa nisäkkäillä kun pitäisi palata lomalaitumilta arkisen aherruksen pariin – ei maistu työ ja harmittaa. Sain sen siivosti pois laitumelta. Ainoa, joka ärsytti, oli että pollelle ei ole kukaan vaivautunut opettamaan luoksetuloa. Jouduin hakemaan sen laitumen toisesta päästä. Se tuli mukavasti päätään keikutellen ja siinä sitten mentiin kaksi rinnan melkein vihellellen. Jossain vaiheessa tuli tunne, että emme olleet yksin. Emme olleetkaan, perässä tulivat viisi tammaa jonossa kuin köyhän talon porsaat – paitsi että niitä oli useampi, eivätkä olleet porsaita. Yrittäessäni päästä pois laitumelta tuli tenkkapoo. Miten saada ruuna ulos, kääntymään ja saada lanat takaisin ilman, että tammat tai osa niistäkin poistuvat paikalta? Jotenkin heilumalla ja kiroamalla sekin tilanne saatiin ratkaistua.
Ruunareipas oli todella reipas. Hieman liiankin reipas. Selkään ei meinannut päästä, kun aina paukahti pakki päälle sen verran, ettei päässyt kiipeämään kyytiin. Keskusteltiin asiasta hetken ja tuijoteltiin toinen toisiamme silmiin – äly kohtasi älyn ja kovempi luonne voitti.
Jarrut olivatkin sitten koko tunnin kadoksissa. Sillä oli aikoinaan tapana tehdä äkkikäännös oikealle vasemmalla kierrossa kun päästiin kentän portin ohi ja käännyttiin lyhyelle päädylle. Tällä kertaa tuota harrastettiin usein ja hartaasti. Puhdasta vittuilua. En tiedä oliko joku tai jotkut tammoista kiimassa, mutta ylipäätään tallin alueella kuului melkoisestikin hirnuntaa koko ajan.
Muutoin tunti meni kuin meni. Raviongelmista on turha puhua enempää, menisi vanhan toistoksi. Sanotaan näin, että harjoitusravi käy koko ajan vaikeammaksi. Voltissa asettaminen ei vaan toimi. Alkuun lähdetään siedettävästi, ja sen jälkeen alkaa kierros mennä spiraaliksi – kaarto jyrkkenee koko ajan. Minna on opettajana, ja käytti minua mallikappaleena mitä tapahtuu kun pohje ei ole kiinni hevosessa. Ei se voltti mennyt yhtään paremmin kauniina ympyränä, vaikka pohkeet olivatkin liimattuna hevosessa kiinni. En vain pysty säätelemään kääntymistä ulko-ohjalla ja sisäpohkeella, se ei vaan onnistu.
Laukka nousi. Siitä tosin huomautettiin, että kun siirtää painon sisäistuinluulle, niin se ei tarkoita sitä, että koko mies on kallellaan 45 asteen kulmassa. Ihme nipotusta.
Meidän Mona – kohta 8v – on pari kertaa harjoitellut ravia, mutta ongelmana on ollut laiska tuntiponitamma. Kun ei natsaa niin ei natsaa, eikä raippa pienen tytön kädessä ole kovinkaan suuri kannuste. Nyt alle oli saatu pirteämpi shetikka ja homma lähtikin kulkemaan. Oli aika veikeää nähdä kun tappi keventää reippaammassa ravissa kuin singerin neula. Mona pääsi kokeilemaan laukkaa ja ensimmäisen pelästyneen heilahduksen jälkeen se sujui jo aika mallikkaasti.
On aika mielenkiintoista nähdä kuin luonnostaan lapsilla tulee ryhti ja kuin hyvä tasapaino heillä on. Tunnista toiseen on huomauteltu liian pitkistä ohjista ja nyt, kun asia oli aidosti ajankohtainen, niin likka lyhensi ohjia huomauttamatta ja liikkeessä – löytyi hyvät syyt olla liikkumatta liian pitkillä.
Tyttölasten nokkimisjärjestys talleilla on näämmä aika raju ja raadollinen. Huomasi heti, kun ravi sujui pitkiä pätkiä ja varsinkin laukka nousi, niin nousi myös pisteet. Ilmeisesti tipahtaminen olisi tipauttanut myös sisäisessä rankingissä. Odotan uteliaana mitä sosiaalisissa suhteissa tapahtuu kun pääsevät hyppäämään ensimmäisen puomin yli.
Ihan sikahelppoo toi laukka, totesi meidän pikkuneiti. Justjoo – niinhän se oli.