Raippa ja sen käyttö on aina yhtä mielenkiintoinen kysymys. Se herättää aina vahvoja tunteita. Hevosmaailman ulkopuolella raippa (ja piiska) kytketään aina väkivaltaan. Hevosihmiset itse puhuvat motivaattorista, joka herättää hevosta, antaa sille kannustusta ja tukea. Molemmat näkökannat ovat paikoin oikeat riippuen aivan siitä miten raippaa käyttää. Mutta pidetään siitä tai ei, niin raipan teho perustuu kuitenkin pakotteeseen.
Onko Horsescene niminen e-magasiini tuttu? Olen itse vilkaissut sitä vasta erittäin nopeasti, ja suoraan sanottuna se vaikuttaa (taas kerran) enemmänkin sisältömarkkinointiin verhotulta mainoslehtiseltä kuin aidolta lehdeltä. Mutta ainakin yksi juttu siellä oli jonka aion lukaista läpi. Ehtiessäni.
Viime torstain ratsastustunnin arviointi tulee hieman myöhässä. Kuten arvata saattaa, niin syyt ovat tutut. Tunnilla ei ilmaantunut mitään uutta, tallilla ei herännyt mitään maatamullistavia ajatuksia, tuntemuksia tai ihmettelyjä ja on ollut hiukan muuta tekemistä. Mutta hoidetaan päivitys nyt alta pois, niin saa pidettyä yllä määrätyn jatkuvuuden. Tai ainakin illuusion jatkuvuudesta. Otsikointi itse asiassa kertoo jo kaiken oleellisen eli vanhaa jo niin monta kertaa puitua linjaa jatketaan. Välillä tulee sellainen olo, että otsikoksi riittäisi ”kts. edellinen postaus”.
Rästitunti saatiin sitten hoidettua eilen alta pois. Nyt voin keskittyä täysillä tämän päiväiseen vakiotuntiin. Joopajoo. Minut oli sijoitettu itseäni vastaavaan seuraan, joten ratsastelin ala-astelaisten ponityttöjen kanssa. Juuri lukemaan oppineet shettiksillään ja minä, viisissäkymmenissä, suokkiruunan kanssa. Sanotaan vaikka näin, että minulle oli tunnin kovin vauhti. Naperot harjoittelivat ravia, volttia ja lopussa hieman laukannostoa. Nyt olisi vaarallisen maukas tilaisuus esittää närkästynyttä ja repiä ranteet auki, kun joutuu tuhlaamaan tunnin moiseen perusteiden perusteisiin – mutta se olisi aika kaukana totuudesta. Minulla ei olisi ollut mitään tekoa edistyneiden aikuisten tunnilla, sillä pikkulikat vetivät minua taidoissa ja oppimisessa aivan sen kuuluisan viisnollan edestä.
Katselin YLE Areenalta kenttäratsastuksen EM-kisoja. Hieman tylsää oli, että kouluosuutta ei ollut nähtävillä, mutta kaipa sekin jossain vaiheessa tulee YouTubeen. Minulla ei riitä kompetenssia arvioida hevosten ja ratsastajien kykyjä, mutta silti jäi suuhun maku, että EM:ssä ei kenttäratsastuksen taso – ainakaan maasto-osuudella – ole aivan samaa kuin maailman huipulla. Tai sitten vaikutelma johtui vain mukana olleista ei ehkä niin kenttäratsastukseen vahvimmin suuntautuneista maista. En tiedä. Areenassa kenttäratsastuksen EM on katsottavissa aina maaliskuun alkuun asti, joten ihmettelemään vaan jos ei ole vielä ehtinyt. Suora linkki niin maasto- kuin esteosuuteen löytyy tästä.
Tunti keskittyi taas kerran perusteisiin, eli asettamiseen ja laukkaan. Eikä syyttä. En ymmärrä mikä asettamisessa on niin vaikeaa. Tiedän teoriassa miten se tapahtuu; sisäohjalla käännettään päätä niskasta asti niin, että korvat pysyvät samalla tasolla ja näkyy toinen sierain ja silmä, ulko-ohjalla rajoitetaan ja sisäpohkeella estetään hevosta kääntymästä. Ja sitten kun halutaa sen lähtevän kaartamaan, niin sallitaan ulko-ohjasta ja rajoitetaan edessä olevalla sisäpohkeella kuinka paljon kääntyy ja avustetaan taaempana olevalla takapohkeella takapäätä kiertymään. Käytännössä saan käynnissä hevosen asettumaan ja joskus satunnaisesti sen menemään jopa ympyrää. Heti kun vauhti kasvaa, niin koko pakka leviää kuin ne kuuluisat Jokisen eväät. Varmasti simppeli juttu, mutta tolkuttoman vaikeaa toteuttaa. Vaan on perusasioita, ja täytyy osata. Eli lisää perusasioiden treeniä tarvitaan.
Minna piipahti etelänaapurissa tarkastelemassa hevostarjontaa. Olihan niitä siellä. Paikoin paljon ja paikoin vielä enemmän. Hintataso halvempi kuin Suomessa, mutta jos menee lompakko levällään, niin varmaa on, että lievimmillään maksaa rajua ylihintaa ja pahimmillaan tulee huijatuksi kunnolla. Sama pätee muuten greyhoundien suhteen Irlannissa. Kuten kaikissa eläinten massatuotantomaissa, niin Vironkin varsamarkkinoilla homma perustuu kulujen karsimiseen – ei se halpa hinta ilmaiseksi tule. Toki hevoset viettävät kasvuaikansa ulkona ja välillä jopa liikkuen, mutta sellaiset asiat kuin tasapainotettu ruokinta tai laajat ihmiskontaktit voi unohtaa. Jos varsa kasvaa nuoreksi hevoseksi niin, että se ei kehitä ruokinnallaan ongelmia, osaa matkustaa trailerissa ongelmitta ja on sosiaalinen, ystävällinen ja utelias ihmisten kanssa, niin ei sitä hetkauta enää koskaan mikään. Ellei sitten Suomessa oikein yrittämällä yritetä saada hevosesta säikkyä vatsahaavatapausta. Monet yrittävät, ja onnistuvatkin.
Meillä on katseltu pidempään hevosten myynti-ilmoituksia sillä silmällä. En minä ole, mutta perheen toinen täysivaltainen kylläkin. Ei minulle hevosta katsota, koska haluttu kokoluokka olisi liian suuri muille, mutta matalampi tapaus menisi niin äidille kuin tyttärellekin. Fyysiset kokoerot perheessä aiheuttavat aina ongelmia. Ylähyllyille ei saa laittaa mitään, koska pituusvammaiset eivät ylety. Luojan kiitos meillä ei kuitenkaan ole päätöntä painoeroa, koska silloin pitäisi sijoittaa kahteen eri patjaankin. Mutta samat hevoset eivät käy meille kaikille.
Sain vinkin, että ratsastuksen opetteluni on ylittänyt uutiskynnyksen hevostalli.netissä (edit: ketju poistettu ht.netissä heidän ylläpitonsa toimesta). Joku voisi luulla, että pääsy otsikoihin maan suurimmassa hevosaiheisessa foorumissa olisi jopa jonkinlainen saavutus, että huomio on ansaittua. Mutta ottaen huomioon ht.netin liikennemäärän, useimpien ketjujen tason ja aiheiden… kirjavuuden, niin kyseessä on lähinnä triviaali juttu. Mutta on silti kutkuttavaa huomata, että aloitteleva miesratsastaja kuitenkin huomataan.
Kävimme Vantaan suunnalla ostoksilla ja samalla kierrettiin tarkistamassa myös Horzen ja Hööksin tarjonta. Perheen kääpiölle löytyikin jotain, joista ehkä paras hintalaatusuhde oli uudella kypärällä. Lähtöhinta satasen, josta se oli joskus alennettu ja nyt vielä pikkuvaurioisena puolet pois – parikymppiä ei ollut paha vika kypärästä, josta puuttui yksi pieni dimangi; uuden moisen liimaa äkkiä. Samaten löydettiin sopivammat chapsit. Niidenkään hankinta ei ole aina helpoimmasta päästä, koska pohjetta ei tuolla keijukaisella ole. Nyt on kuitenkin varusteurheilun vaatimukset täytetty kiirestä kantapäähän ja sesongin väri on näämmä ruskea.
