Oppiminen kyselemisen kautta on toimiva tapa omaksua uutta. Haalii yhden detaljin täältä tai toisen sivujuonteen tuolta ja ajan myötä pisteet alkavat hahmottua kokonaiskuvaksi. Annan esimerkin yhdestä minun ja Minnan välisestä kysymys/vastaus-ketjusta ja miten johtopäätös on täydellisen selviö, kun viimeinenkin piste löytyy ja viivat yhdistetään.
Koiramaailma on paikoin melkoisen ehdoton omissa pikku lokeroissaan, mutta jää kakkoseksi hevosmaailmalle. Enkä nyt tarkoita hevostalli.netissä turhan vahvasti näkyviä määrättyjä selviä henkisen terveyden ongelmia tai suoranaista surkean epäkohteliasta käytöstä. Eläimien kanssa puuhaavat ovat aina omituisia, ja mitä enemmän eläimiä on, niin sitä omituisemmiksi tullaan. Tai ollaan. Toki koirapuolellakin on hullunsa, mutta varsinkin harrastavalla ratsupuolella heitä tuntuu riittävän. Onneksi suurin osa on kuitenkin jollain mittarilla täysipäisiä. Tarkoitan lokeroitumisella suhdetta omaan harrastussceneen sekä tavalla hoitaa ja käsitellä eläimiä.
Minä olen kysellyt paljon ratsastamisen perusteista. Ja alkeista. Plus sitten vielä aivan rautalankaa kun ei siltikään tajua. Usein ymmärryksen puute johtuu siitä, että ei tajua terminologiaa. Tästä on ollut usein puhetta muuallakin, mutta aloittelijalle on aivan turha selittää yhtään mitään muodosta tai pohkeen eteen ajamisesta. Siinä on muotoa aivan riittämiin, että pysyy satulassa edes jossain asennossa ja pohkeen eteen menoon riittää, että pohkeet valuu satulavyön eteen.
Minulla on yksi aukko harrastajan perussivistyksessä ja se on hevosluentojen ja -klinikoiden puute. En ole käynyt, kun ei ole ollut tarvetta. Alussa kyse oli ratsastuskoulusta, jossa en voinut vaikuttaa yhtään mihinkään ja hevonen oli van väline varsinaiseen puuhaan: ratsastukseen. Kaikesta hypestä huolimatta suurin osa ratsastajista ei harrasta hevosia, vaan ratsastamista. En minä sen kummallisempi ole, paitsi että sanon tuon arkipäivän fakta ääneen. Mutta oma hevonen on muuttanut tuota painotusta.
Olin syyslomasäätöjen takia väärällä tunnilla. Ehkä siitä syystä alle oli määrätty vanha suokkituttu, Kelpasi minulle, sillä kaksi edellistä kertaa hannoverilaisen kanssa eivät olleet ns. menestystarinaa. Halusinkin takapuolen alle korkeampaa ja pidempiaskelista tapausta. Vanha tarina elämästä – kun omat taidot eivät riitä, niin säädetään kalustoa. Siksi toiseksi tarvitsin estoitta tunnin, joka kohentaisi hieman mielialoja. En saanut, osaksi ilman omaa syytä kylläkin ja näillä eväillä mennään taas viikko.
Suomalaisten mielestä Irlanti on maaginen vihreä saari, jossa iloiset paddyt ryypiskelevät Guinnessia punainen parta tutisten ja kaikilla on hauskaa. Asuin siellä. Aidosti Irlanti on EU:n tuilla elänyt teollistuneeksi maaksi alikehittynyt yhteiskunta, jolla ei ole suurempaa teollista tuotantoa, tehoton maatalous, ei luonnonvaroja (eikä luontoa) ja nykyään ei ole enää talouskuplaakaan. Punapäitä riittää kiitos viikinkien (pakko)geenisiirron, mutta maagisuus tarkoittaa laiskuutta, piittaamattomuutta, välinpitämättömyyttä ja ahneutta. Iloisuus on usein röyhkeyttä ja nurkkakuntaisuutta. Guinnessia ei juo kuin vanhukset ja turistit, muut kittaavat Budweiseria. Mutta hevosia siellä riittää, melkein yhtä paljon kuin greyhoundeja.
Itseään huonommilta ei kannata ottaa oppia. Siksi kannattaa seurata aina maailman parhaita.
Pelko on vahvimpia vaistoja, eikä siitä meinaa päästä yli. Ratsastuspelko, hevoskammosta puhumattakaan, on vaikea voitettava.
Juu, jätetään tällä kertaa pedot rauhaan, eikä puhuta sanaakaan koirista, ja piipahdetaan vilkaisemassa pakoeläimiä. Hevonen on pakoeläin, mutta niin olen minäkin – kun puhutaan hevosista. Hankalaa, koska meille tulee hevonen tai kaksi jollain aikataululla. Minut tuntevat tietävät, että en tule oloani kovinkaan vapautuneeksi hevosten seurassa. Suomeksi, pelkään niitä. Koirat ovat helppoja, enkä käytännössä koskaan säiky niitä, vaikka aggressiivisten parissa varovainen onkin. Koiria pystyy lukemaan, niiden ennakointi on kohtuullisen helppoa ja käsittely loogista. Hevonen sen sijaan… täysin ennakoimaton ja aivan liian iso ollakseen turvallinen. Lapset eivät kuulemma saisi taluttaa koiria, mutta 600 kiloisen mitä arvaamattomimmista syistä skitsoavan eläimen selkään saa kyllä heittää pikkutytön ja sanoa että laukkaapa polle reima. Aivan käsittämätöntä.
Ruotsin kuluttajavirasto tutki 11 myynnissä ollutta ratsastuskypärää. Vain yksi läpäisi testit huomautuksitta. Sen sijaan kuuteen jouduttiin tekemään parannuksia, kolmen myynti lopetettiin ja kahteen kypärään määrättiin takaisinveto. En tiedä kypärien hintaluokkaa, mutta sillä ei pitäisi olla merkitystä. Kaikki tutkitut kypärät kuitenkin oli merkitty EN 1384:2012 ja sitä ne eivät läpäisseet. Koskahan kuluttajapuoli tekee Suomessa vastaavat testit?
