Olin ensimmäisen kerran elämässäni hevosen selässä viime vuoden tammikuussa. Siltä osin ratsastusurani ensimmäinen vuosipäivä oli ja meni jo. Mutta koska tässä on ollut parikin pidempää pätkää ilman tallikäyntejä, ratsastusmerkityksessä siis, niin viimeksi päätin, että seuraava tunti olisi yksivuotisratsastuskerta. Hieman yllättäen se oli tänään.
Kävimme GoExpo messuilla viime viikonloppuna. Sunnuntaina tarkemmin sanoen. Kuten aina, niin meitä ei niinkään kiinnostanut fitness, pyöräily tai palloilut, vaan sinne mentiin katsomaan hevosia. Kamerat olisivat olleet myös kiinnostavia, mutta koska olen kehno ikkunaostoksissa ja uusi kalusto on ulkopuolella taloudellisten arkirealiteettien, niin jätin kiusaamatta itseäni.
Säännönmukaisesti aloittelijat kyselevät kirjavinkkejä ratsastuksesta. Yksi syy on halu oppia lisää ja enemmän, varsinkin käytäntöä tukevaa teoriaa, kuin mitä ratsastustunneilla saa. Toinen syy on halu oppia ymmärtämään mitä siellä tunnilla hoetaan. Jos peräänanto liitetään aikuisviihteeseen, niin voin kuvitella mistä on kyse, mutta ratsastuksessa… vuoden ja liudan selitysten jälkeen en ole edelleenkään hajullakaan. Jotenkin se liittyy hevosen asentoon liikkeessä, miten se liikkuu, ja peräänanto on ilmeisen tärkeä asia, koska siitä koko ajan höpistään, mutta miten se selässä tuntuu tai miltä se edes näyttää?
Tunti on taas poukittu satulassa. Viikko sitten minulla oli sisäreisien yläpäät kipeät ja jäykät seuraavana päivänä, nyt ne oli jos ennen kuin tallilta päästiin kotiin. Kuten blogin FB-sivulla taisin todeta, niin DOMS:in (rasituksen aiheuttama viivästynyt lihaskipu)n puuttuminen lienee sittenkin johtunut ihan vain työn puutteesta. Tosin en ole aikoihin ottanut ”estolääkitystänikään”, mutta silti alkuaikojen (ja nykyisetkin) ongelmat johtuivat mukana matkustamisesta, en siis ratsastanut.
Meillä koirat treenaa nopeutta suoran vedoilla. Palautusta sen verran mitä alkuun kävely kestää, ja sitten uusi veto. Jos se toimii koirilla, niin se toimii hevosillakin – joten Aapon kanssa sitten varmaan treenataan Kentucky Derbyyn, vai missä se yhden leffan seepra voittikaan laukkakisat parin paarman tai minkä lie perskärpäsen avustuksella.
Pyöreät 2,5 kuukautta taukoa ratsastamisessa. Sinä aikana olisi ehtinyt saada kropan kuntoon ja kerrattua teoriaa. Minä sen sijaan jätin venyttelyt tekemättä, tuplasin koneen edessä istuskelun ja onnistuin unohtamaan laukan noston perusteet. Näin sitä panostetaan harrastukseen.
Minun oli pakko selata blogia taaksepäin koska olen ollut viimeksi selässä. 5.12.2013 sanoi viimeisen ratsastuspäivityksen päivämäärä. Tulevana sunnuntaina pitäisi kiivetä taas kyytiin. Lähes kahden ja puolen kuukauden paussi. Hiukan arveluttaa miten sujuu. Pitäisi varmaan pyytää talutustunti. Kun ratsastusura on tunti per viikko -ajattelulla kaikkiaan noin 10 kuukauden mittainen, niin tämä paussi vastaa neljäsosaa. Pystyykö ihminen unohtamaan tuossa ajassa kaiken sen vähänkin minkä on oppinut?
Talvi tuli vihdoin ja viimein Vihdinkin leveysasteille, ja pari kovempaa pakkaspäivää jäädytti muutaman kuukauden sateissa hyvin kastellun heinäpellon nopeammin kuin äkkiä. Nyt se kantaa ponit. Joten kun Minna ja Mona toteuttivat ratsastusta käytännössä, niin minä ulkoilutin kameraa. Olkaatten hyvä: poni edestä, poni takaa, poni seisoo, poni ravaa.
(lisää…)
Mitä tapahtuu kun lassotaan Wyomingissa nippu villejä mustangeja ja annetaan maallikoille sekä ammattilaisille 100 päivää aikaa tehdä villistä kaviotappajasta toimiva ja yhteiskuntakelpoinen hevonen?
